perjantai 21. syyskuuta 2012

Syysistutukset

Pelargonien aika on ohi vaikka kovasti vielä yrittivätkin kukkia. No myönnettäköön, että muutama jäi vielä vaille roskistuomiota. Nyt oli kuitenkin saatava jo myös jotain syksyistä ja jotain muuta kuin kanervia tai callunoita. Tällä kertaa päädyin hopealankaan ja punertaviin marjakanerviin. Se, miten nämä kestävät kovia talven kelejä jää nähtäväksi.


Katsokaas kuinka kivasti tuo alapihalta nouseva villiviini on kiipeillyt seivästikkaille kesän kuluessa. Johan  ne syksyn värit näkyvät villiviininkin lehdissä!

Miten Sinä muuten valmistaudut syksyn tuloon? Syyskukkien lisäksi, minun syksyyn näyttää vahvasti kuuluvan myös nurkkien yleinen putsailu. Alkuviikosta tuli roudattua 7 isoa ikean kassillista käyttökelpoista tavaraa kirpparille ja tänään vielä 3 kassia lisää. Vinttikomerostakin on saanut lähteä kaikki ylimääräinen! Juuri ja juuri olen pystynyt luopumaan vaatteista, joita en ole vuosiin käyttänyt sekä sisustustavarasta, jotka ovat vain kulkeneet kodista toiseen käyttämättöminä tai ovat jo toimittaneet virkansa meidän kodissa...


8 kommenttia:

  1. Pohdit tuolla että miten mahtavat kasvit kestää talvea...Minulla ainakin oli koko viime talven juuri noita hopealankoja takaterassilla ja hyvin kestivät.Toukokuussa kaivoin ylös ruukuistaan kun vaihdoin kesäkukkia tilalle.Hopealangat eivät olleet muuttaneet yhtään muotoaan,yhtä terhakkaana ja harmaan värisenä olivat silmää miellyttämässä:) Suosittelen siis muillekkin ko kasvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti kommentista! Kiva kuulla! Marjakanervissa marjat kuulemma kovalla pakkasella ruskistuvat, mutta säilyttää silti vihreytensä! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Hyvin kukkivat vielä isossa saviruukussa muutama sitkeä orvokki sekä erittäin hyvin kesän alussa hallan arkana ostamani laji. Voisi kyllä jo harkita syksyisempien ostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kummasti sitä alkaa kaivata taas jotain muuta. Ei aikaakaan kun taas odotellaan, että joko ne ekat orvokit vois ostaa ;)

      Poista
  3. Tosi kauniita syyskukkia olet istuttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritin etsiä vinkkiä ja jotain "uutta" ideaa syysistuksiin netistä, mutten löytänyt. Näillä mennää nyt, mutta olen tyytyväinen etten sortunut taas callunoihin ja katajiin ;)

      Poista
  4. Villiviini on minun suosikki! Istutin sellaisen toissa kesänä, terassin köynnösaitaa vasten. Tänä kesänä se jo peittää aidan, ja näyttää kyllä kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kyllä eloa tuohon meidänkin parvekkeelle tosi kivasti! Alakerran naapuri oli huolisaan ettei tykättäs kun kasvi tunkeutuu joka paikkaan, mutta päinvastoin - kiva!

      Poista