lauantai 29. tammikuuta 2011

Apukokin keittokirja

Tuskin maltan odottaa, että olen taas jalallinen ja keittiössä puuhailu onnistuu entiseen tapaan. Tätä uutta Apukokin keittokirjaa selatessa voi ihailla valloittavan ihania kuvia herkullisten reseptien lomassa. Vaikka kirja ei olisi tutun tekemä, (itseasiassa Villeni serkku on mm. tämän kirja takana) uskoisin sen löytyvän silti kirjahyllystämme ja vaikka omaa apukokkiakaan meillä ei ole. Leivonta & jälkiruokaosiosta löytyy vanhojen kunnon vohveleiden ohjeesta styroksikakku reseptiin asti. Tämä kirja on myös varsin hyvä lahja apukokin omistaville perheille. Kirjan mukaan kaikki ohjeet on testattu 3-6 vuotiaiden apukokkien kanssa. Uskon, että kirjan vinkkien avulla kokkaat apukokin kanssa turvallisesti ja onnistuneesti! Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa teidän jokaisen keittokirjahyllyyn!




Ensimmäisiä reseptejä, joita aion Apukokin keittokirjasta testata, on focacciaa tomaatti-valkosipulitäytteellä, suklaisia marenkeja, pestokierteitä, punajuuripihvejä, pestokanaa risottopedillä ja uunikasviksia. Eikö kuulosta herkulliselta?




lauantai 22. tammikuuta 2011

Tunnustus

Taas minua piristettiin! Nimittäin Pepi sai hymyn huulilleni antamalla minulle tunnustuksen, suuri kiitos siitä hänelle!





Tämän tunnustuksen mukana tuli tehtävä tunnustaa itsestään seitsämän asiaa ja jakaa tunnustus eteenpäin 15 blogille.
.....................................................................................................
Seitsämän asiaa minusta:
1. En ole ikänä käynyt huvipuistojen laitteissa, inhoan niitä.
2. En ole hiihtänyt ainakaan 8 vuoteen.
3. Opiskelen tällä hetkellä ohjaustoiminnan artenomiksi.
4. Haaveilen urasta kotitalousopettajana.
5. Minulla on maneriina sana "oikeesti" (ärsyttää itseänikin)
6. Olen todellinen Isin tyttö.
7. Muistutan minimarttaa :)
.....................................................................................................
Haluan jakaa tunnustuksen seuraaville blogeille..

torstai 20. tammikuuta 2011

Piristys

Piristystä päiviini tuo tällä hetkellä aaltovaasillinen punertavia tulppaaneja! Ja tietenkin myös luonani vierailevat ystävät! Kiitos heille! Myös tämä blogimaailma on valtavan kivaa viihdykettä. Innolla aina odotan lukemieni blogien päivityksiä! :)




Ainiin.. Oletteko kurkistelleet KOTOlivingin sivuja? Anu Harkin ja Heidi Räihän juttuja on mukava lueskella ja katsella. Nyt myös Somasti löytyy KOTOlivingin kotoisien blogien listalta!


KOTOliving kuvaa itseään seuraavasti:


"KOTOliving on sivusto, joka kerää, esittelee, kertoo ja ihmettelee kotoiluun(=homing) liittyviä asioita. Käsitöitä, sisustusta, kokkausta, elämänhallintaa ja hyvää arkea. Kotipesä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Paikka keskusteluun, verkostoitumiseen, linkittymiseen ja hyvän mielen jakamiseen.
KOTOliving kokoaa kotoilijat yhteen."




Halutessanne käykääpä kurkkaamassa KOTOlivingin sivuja, jos ette ole jo käyneet..


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Ja voittaja on...

Arvonta on suorittettu! Onnettarena toimi tietenkin kukas muukaan kuin Ville.

Arpalaput rasiaan ja sekoitus...




...ja voittajaksi selvisi Blue me! ONNEA! Laitathan sähköpostiini yhteystietosi ja jalkojesi koon, niin villasukat ovat pian lämmittämässä jalkojasi.. :)




KIITOS jokaiselle osallistujalle ja olen hirmu iloinen lukijamäärän noususta! Uudet lukijat olette mahtijuttu! TERVETULOA!




lauantai 15. tammikuuta 2011

Kotimme ornamentiikkaa

Opiskelutehtävän tiimoilta täytyi taannoin tarkastella ympäristön ornamentiikkaa. Yllättävän paljon kodistammekin vaaleaa ornamentiikkaa löytyi kuin alkoi asiaa tarkemmin tarkastelemaan..





Huomenna sitten arvotaan! :)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Peltileipä

Leipä oli loppu, kauppaan lähtö ei innostanut. Loppujen lopuksi peltileipä valmistui nopeammin kuin mitä kauppareissu luultavasti olisi kestänyt, jos leivän kohotus aikaa ei lasketa. Peltileivän ohjeita löytyy monenlaisia, mutta tässä yksi ihan perusohje, joka löytyi Pirkka-lehtisestä. Ruispeltileipää ja myslipeltileipää on myös tullut kokeiltua, nekin hyviä. Seuraavalla ohjeella tuli kyllä erittäin kuohkeita kun jaksoi kohotella! Maistui työreissulta juuri palanneelle työmiehellekin.




PELTILEIPÄ
(N. 16 palaa)

5 dl rasvatonta maitoa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 rkl fenkolinsiemeniä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
10 dl 3-viljan sämpyläjauhoja
1/2 dl Mainio juoksevaa rasvaseosta


Lämmitä maito hiukan kädenlämpöä lämpimämmäksi. Lisää suola, siirappi ja halutessasi fenkolinsiemenet.
Sekoita kuivahiiva pieneen jauhomäärään. Sekoita hiivaseos ja loput jauhot taikinaan tukevalla vatkaimella.
Lisää juokseva rasva taikinaan jauhojen lisäyksen loppupuolella. Levitä taikina lastalla pellille leivinpaperin päälle ja taputtele se jauhojen kanssa tasaiseksi kerrokseksi.
Leikkaa taikina pizzaleikkurilla tai veitsellä ruuduiksi ja peitä liinalla. Anna nousta lämpimässä paikassa noin 1/2 tuntia. Paista peltileipää uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna leivän hiukan jäähtyä liinan alla ja taita ruudut irti.





Muistakaahan osallistua arvontaan! Vielä muutamia päiviä aikaa...

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Matka

Pienen rentoutustarinan olen kirjoittanut erääseen verkkolehteen ja haluan julkaista sen myös täällä teille.
Seuraavan matkan voit tehdä vaikka illalla sängyssä, ja olet sen jälkeen rentoutunut ja valmis nukahtamaan. Retki vie sinut ihaniin maisemiin ja kauniisiin ajatuksiin. Kokeile!


MATKA LUMIPUUTARHAAN


Jalkojesi alla tuntuu pehmeä utuinen lumi. Niin kevyt, niin joustava. Tuskin huomaat edes käveleväsi. Kävelet kevyin askelin eteenpäin, kohti valkeaa maisemaa. Poskillasi tuntuu kevyt talvinen tuulen puhallus. Hennot lumihiutaleet hivelevät poskiasi. Olosi on höyhenen kevyt. Yläpuolellasi on kirkas sinivalkoinen taivas. Sinua ympäröi kuuraiset puut, joiden oksat painuvat alas lumen painosta. Kävelet hiljalleen eteenpäin keskellä isojen kinosten. Joka puolella oleva lumi on niin pehmeää.


Jatkat matkaa vielä hetken. Saavut satumaisen kauniiseen lumiseen puutarhaan. Pensaat loistavat valkoisinaan. Nurmi on hauraan valkoista. Puut ovat pukeutuneet valkoisiin asuihinsa. Pieni hento lumisade koristaa tätä kaikkea. Niin herkkää ja haurasta. Kellahdat pehmeään kirkkaan valkoiseen puhtaaseen hankeen. Katselet taivaan kirkkaita tähtiä. Puiden hiljalleen keinuvia pitsimäisiä oksia. Olosi on levollinen. Heilautat vielä kevyesti käsiäsi ja jalkojasi. Syntyy lumienkeli lumipuutarhaan. Olosi on kuin olisit osa tätä kaunista lumista puutarhaa.

Hetken lumipuutarhaa ihastelleena palaat samaa reittiä takaisin. Reitillesi lumeen on painautunut askeltesi jäljet. Askeleet ovat palattuasi vieläkin kevyemmät. Etenet hiljalleen kohti omaa rauhaa. Sallittua ja nautinnollista omaa rauhaa.

Rauhallisen ja rentouttavan matkan jälkeen jalkasi ovat kevyet, niin kuin myös kätesi, pääsi ja ihan koko vartalosi.

Nyt olosi on täydellisen rentoutunut ja olet valmis nukahtamaan.




Rentouttavaa loppiaista kaikille!

Niin ja kiitos kaikille tähän mennessä arvontaan osallistuneille. Ja uudet lukijat - olette lämpimästi tervetulleita!

lauantai 1. tammikuuta 2011

Arvonta!

Uuden vuoden kunniaksi haluan järjestää teille arvonnan! "Varamummollani" on korillinen kauniita sukkia, joista yhdet voivat olla kohta Sinun! Nyt on nimittäin aika arpoa lämpöiset villasukat teidän lukijoiden kesken. Arvontaan voit osallistua tuttuun tapaan seuraavasti:

Jättämällä kommentin tähän postaukseen olet mukana arvonnassa yhdellä arvalla
TAI
Lukijana/liittymällä lukijaksi olet mukana kahdella arvalla
TAI
Linkittämällä tämän arvonnan blogiisi saat kolme arpaa (Linkitys kuvaksi voit halutessasi napata tämän postauksen kuvan)






Osallistusmisaikaa teillä on tämän vuoden ensimmäiset kaksi viikkoa 15.1 saakka. Muista kirjoittaa kommenttiisi nimimerkki ja monellako arvalla olet mukana...



ARPAONNEA JOKAISELLE! :)
JA KAIKKEA HYVÄÄ VUOTEEN 2011!