lauantai 14. kesäkuuta 2014

Valmistujaiskakku


Eilen juhlittiin pienimuotoisesti valmistumistani ja herkuksi olin tehnyt valkosuklaista raparperijuustokakkua ja oli muuten niin hyvää, että suosittelen todella kokeilemaan! Ohje tulee tässä:

VALKOSUKLAINEN RAPARPERIJUUSTOKAKKU

Keksipohja:
200 g  Bastogne-keksejä
n. 1 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

Raparperikiisseli:
500 g raparperia
2 ½ dl sokeria
½ dl maissitärkkelystä

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl  sitruunamehua
1 rkl vettä

Koristeeksi:
mansikoita


Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja lisää  keksimurskan joukkoon juokseva rypsiöljyvalmiste. Levitä seos irtopohjavuokaan ja laita vuoka jääkaappiin.

Kuori raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Ota kattilasta noin puoli desiä lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada takaisin kattilaan ja jatka keittämistä noin minuutti. Anna raparperikiisselin jäähtyä esimerkiksi kylmässä vesihauteessa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mausta kuohukerma vaniljasokerilla ja vaahdota. Erottele valkuaiset ja vatkaa vaahdoksi. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Pehmitä tuorejuusto kulhossa ja yhdistä valkosuklaasulan kanssa.

Sekoita kermavaahto, tuorejuusto-valkosuklaaseos ja raparperikiisseli keskenään. Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon.

Kaada täyte vuokaan, tasoita. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.  Koristele viipaloiduilla mansikoilla ja halutessasi esimerkiksi mintun lehdillä.



Alunperin löysin ohjeen täältä.


torstai 5. kesäkuuta 2014

Kasvimaatikut

Väsäiltiin kaalimaalle tälläiset tikut. Aikoja sitten tehdystä projektista jäi yli terävä päisiä heinäseipään pätkiä, ja tottahan pistin ne talteen...Ville höyläsi (sähköisellä käsihöylällä?) tasaisen pinnan seivästikkuun ja minä polttokolvasin tekstit. Avot! Oikein passelit meidän viljelypalstalle. 




Tikuissa käytetyn fontin latasin netistä. Netti on muuten pullollaan toinen toistaan hienompia fontteja, joita voi ilmaiseksi latailla omaan käyttöön. Kirjoitin tekstit koneella oikeaan kokoon, tulostin ja jäljensin puulle jäljennöspaperin avulla. Pyöreäpäisellä polttokolvilla tekstasin tekstit. Yllättävän haastavaa oli saada tasaista ja siistiä jälkeä hieman epätasaisen puun pintaan, mutta kädenjälkihän kuuluu näkyä! 



keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Uusi startti kesäkuusta

Täällä ollaan. Pitkästä aikaa. Onko täällä ketään? Koitetaanpa viritellä bloggailu taas vauhtiin tiiviin ja työntäyteisen kevään jälkeen. Tammikuusta toukokuulle saakka päiväni täyttyivät opinnäytetyön ja muiden opintojen loppuun saattamisesta sekä yhdestä isosta projektista, josta kerron heti lisää kun vain voin. Joka tapauksessa muutaman viikon kuluttua taskussani on artenomin paperit ja on aika suunnata kohti uusi tuulia - mihin ne tuulet vievät, sitä en tiedä.

Kesäkuu on startannut käyntiin flunssan kourissa, mutta ei anneta sen lannistaa... Lämmin päivä houkuttelee aurinkoon parvekkeelle. Kesäkukkasia yritän istutella kohtuudella (joka vuotinen lupaus). Ikkunoille istuttelin valkoista miljoonakelloa ja amppelissa roikkuu jokin erikoinen pelargonia. Parvekkeen koristuksena olevan kesätaulun toteutin kesän Ihana-lehteen. Tarkemmat ohjeet ja vinkit taulun tekemiseen löydät siis Ihanasta 2/14 ja printit taulun tekstiin voit tulostaa suoraan täältä.






Taulun tekstatulla vanhalla aapislorulla toivottelen kesäkuun tervetulleeksi ja käynnistän reippaamman postaustahdin.

                                                                  Kesäkuu
                                                                     Korupukuinen
                                                                Kukkarinta
                                                                          Kaunokainen