tiistai 17. joulukuuta 2013

Pepparkakor

Se on taas se aika vuodesta kun kaikki mukava jouluinen tekeminen menee tärkeämpien tehtävien edelle.. Loppuvuoden deadlinet opiskelujen osalta lähenee ja keskittyminen on ihan nolla luokkaa. Huoh. Pakoillessa tehtäviä leivoin ja koristelin eilen pipareita. Nojoo, tuli siinä sivussa väännettyä osat kolmeen pieneen piparikerrostaloonkin... Yksi kerrostaloista on vasta koossa. Kunhan saan kaikki kokoon, laittelen kuvia tännekin. Myönnettäköön, että muutama ärräpää ja aikamoinen puhina kävi kun sulatetulla sokerilla äsken osia yhdistelin. Kaveri kuuntelikin vieressä ja sanoi, että hänen olisi pitänyt äännittää tuskailuni, jotta olisin voinut linkittää tähän postaukseen todellisuutta kuvaavan videon kauniiden piparikuvien seuraksi. Todellisuus on siis aivan toista kun kuvat, mutta sehän tiedettäköön kyllä sanomattakin.





Kuorruttelin piparit munan valkuiseen tehdyllä tomusokerikuorrutteella. En tiedä miksi aikaisemmin olen turvautunut kaupan kuorrutetuubeihin! Itse tehty kuorrute oli monessa mielessä huomattavasti parempi! Valkuaiseen tehty kuorrute on vieläpä kauniin valkoista ja kuivuessaan kuivuu täysin kovaksi eikä piparit tahri toisiaan ja koristeet pysyvät paikoillaan! Leivinjauhe kikka tuli esiin jollakin aikaisemmin katsomallani leivontavideolla..


12 kommenttia:

  1. Mullekin tuli uutena toi leivinjauhe munanvalkuais juttu! Törmäsin siihen jonkun piparkakkutalotaiteilijan artikkelissa. Mut nättei piprui oot väkänny! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jonkun piparkakkutaiteilijan videokin se oli tai joku haastis tvssä tai jossain! Mutta tosiaan ei kovin paljoa leivinjauhetta ettei maistu!

      Poista
  2. Voi käyttä myös muutaman tipan sitruunamehua, ajaa saman asian eli nopeuttaa kuivumista.
    Ihanaa joulun aikaa Mari!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo niin mä oon kuullu kans, mut kun mulla ei ainakaan ikänä oo sitruunamehua kaapissa tai sitruunaa, mut leivinjauhetta on, niin sillä toi oli musta hyvä juttu :)) Ja kiitos samoin sinne, rentoa ja rauhaisaa joulua! <3

      Poista
  3. Olipa hyvä vinkki toi tomusokerijuttu. Mä oon aina luullu että se tehdään vaan veteen... joo olen kova leipomaan kyl... xD
    Ja niin on Soman näköisiä pipareita että!
    Ihanaa joulua Somasti-laan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, eikun kokeilemaan valkuaiseen tehtyä kuorrutetta, takulla yllätyt ;)) Kiitos samoin sinne, ihanaa joulua!!

      Poista
  4. Kiitos kuorrutereseptistä vinkkineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapa hyvä! Kiva jakaa hyviä vinkkejä ja vieläpä niin että niistä hyötyy muutkin! :)

      Poista
  5. Oi mä niin odotan piparkakkukerrostalon näkemistä! Minä tein vaan ihan perus "kakkukylät".. Yksinkertaisempien mökkien kanssa ei tarvitse niin justiinsa tarkka olla sokeriliimailuvaiheessakaan, mutta kerrostalo onkin varmaan jo aikamoinen haaste! :)

    VastaaPoista
  6. Hei ehkä toi kerrostalo lupaa vähän liikoja! Kolmikerroksinen pikkutönö kuvaa paremmin :) Huomenna postaan sen, niin pääset jännityksestä, hahaha :)

    VastaaPoista