sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Minieteisen muutos

Pikkuremppa meidän pienenpieneen eteistuulikaappiin on tehty. Nyt on mukavampi tulla sisään ja avata ovi vieraille, onhan eteinen kodin käyntikortti! Nämä pikkurempat eivät kuulemma lopu ikinä, veikkas Ville ( "pikku" keittiöremppakin kun vaatii vielä viime silauksen, mm. kaakeleiden maalauksen). Voi olla. Mutta pienikin siivu kaunista tapettia tekee ihmeitä! Halusin eteiseen myös pienen pyöreän valkokehyksisen peilin, josta voi ulos lähtiessään vielä vilkaista sen hetkisen tilanteen. Peilin etsiminen osoittautuikin aika hankalaksi, ainakin tällä paikkakunnalla. Mutta kuinka ollakaan kauppareissun yhteydessä Anttilan Kodista se löytyi. Soikea taitaa ollakin parempi kuin aivan pyöreä. Kauniisti kulutetut kehykset sopivat tapetin henkeen. Nyt tekeillä on pikkuhylly peilin alle. Sellainen johon laskea avaimet ja puhelin kotiin tullessa. Kaksi vaihtoehtoa itse toteutetusta hyllystä on jo mielessä. Myöhemmin näätte kumpi toteutui ja miten!

Tältä näytti meille astuessa ennen...



.. ja tältä nyt!



Niin  ja hei syyskuu starttasi! Se tuo mukanaan yhden projektini aloituksen. Alan nimittäin tekemään kädentaitopalstaa kotipaikkakuntani paikallislehteen. Nyt bannerin alapuolelta löytyy valikko, josta voit helposti klikkailla itsesi seuraamaan kädentaitopalstan juttuja tai katsella tämän hetkisiä myynnissä olevia käsintehtyjä tuotteitani.


9 kommenttia:

  1. Kaunis muutos, vaikka olikin pikkuinen, se teki todella paljon yleisilmeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Tuo tapetti on ollu haaveissa niin pitkään! Paljoa sitä ei kuulemma meidän kotiin saa tulla, kun on niin naisellinen :) Eteiseen yhden seinän verran oli siis passeli!

      Poista
  2. Heips! Mari sinulle on pikkuinen juttu blogissani....
    t.Paula

    VastaaPoista
  3. Onpas piristävä pieni muutos eteiselle! herkkää ja kaunista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan aina paljoa vaadi! Hitsiläinen, mitähän seuraavaksi? :)

      Poista
  4. Kiva iso muutos pienellä vaivalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, varsinkin kun työmies Ville teki suurimman osan! :) Minä keskityin vain tapetin ja peilin ostoon sekä liisteröintiin!

      Poista
  5. Ihan kivan näköinen muutos, mut aivan liian romanttien mun makuun...

    VastaaPoista