Luennon lisäksi pääsin tutustumaan aivobiciin ja Novitan lanka uutuuksiin. Neulootikoille tiedoksi, että näin ihania keriä löytyy syksyllä kaupan hyllyistä.
tiistai 29. toukokuuta 2012
Jokainen tarvitsee käsitöitä
Luennon lisäksi pääsin tutustumaan aivobiciin ja Novitan lanka uutuuksiin. Neulootikoille tiedoksi, että näin ihania keriä löytyy syksyllä kaupan hyllyistä.
tiistai 22. toukokuuta 2012
Koti tuunausta
Selvästi blogini painottuu nykyään vain enemmän ja enemmän kädentöihin ja muu jää vähemmälle.. Mitä mieltä olette, kumpi parempi? Aika vähän olen tästä nykyisestä kodistakin postaillut, vaikka tokihan täällä tapahtuu monenlaista pientä sisustelua vähän väliä.. Nyt vuoroaan odottaa isompi projekti nimittäin keittiö. Tasot ja allas ostettu, saas nähdä saadaanko kesän aikana valmiiksi asti. Laitetaan nyt tähän väliin kuitenkin vähän koti tuunauksia.. Sunnuntaina partsista tuli kuin uusi! Pari litraa puuöljyä auttoi siihen pulmaan. Vielä vähän somistelua, niin kesänvietto paikka on valmis. Kukkia tekisi mieli haalia, mutta kuka kumma niitä hoitaa sen ajan kun olemme lomilla.. No onneksi luonnosta voi keräillä maljakkoon aina kauden kukat. Kesän projektina tulee muuten olemaan erilaisien betoniruukkujen teko. Talvella kun hajosi yksi iso lemppari kukkaruukku...
Linnunpönttö on yksi Enkelin Koti- näyttelyn töistäni. Kasvun paikka.
Linnunpönttö on yksi Enkelin Koti- näyttelyn töistäni. Kasvun paikka.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Tillitumpit
Tillit ja tumpit sulassa sovussa. Suihkuttelin liitutaulu spray-maalilla muutaman saviruukun mustaksi. Toisesta tuli tumppikuppi (vieraita varten ;) ) ja toiseen ruukkuun aluksi asettuu tilli. Tuo yrttiruukku onkin kätevä kun voi yrittivaraston mukaan nimikoida ruukun sopivaksi uudestaan ja uudestaan. Tai kukapa kieltää asettamasta siihen jotakin kaunista kesäkukkaa ja kirjoittamaan liidulla ruukun kylkeen kesän toivotuksen!
perjantai 4. toukokuuta 2012
Pitsikoruja
Pitsiä, korunosia ja paverpoolia! Siinä resepti kesäisiin pitsikorviksiin. Viikonloppuna tuli tehtyä muutamat itselle ja lahjaksi. Helppo ja mukava tehdä, ja vieläpä nopeasti syntyivätkin, joten täytynee tehdä lisää...
Tarkat työohjeet ja vinkit löytyvät muuten uusimmasta Ihanasta!
tiistai 1. toukokuuta 2012
Wappulankaa!
Tuttu juttu? Mulle ei. Johtunee ehkä siitä, etten liiemmin neulo enkä seuraa neulontablogeja, niissä kuulemma tekniikka pyörinyt jo vuosia ja tämä on jo ns. vanha juttu. Muutama viikko sitten tutustuin kuitenkin vasta itse mielenkiintoiseen Kool Aid värjäykseen ja pääsin kokeilemaan sitä. Kool Aid on siis amerikkalaista juomajauhetta, jota on keksitty käyttää lankojen värjäyksessä.
Lyhykäisyydessään homma menee kutakuinkin näin:
Värjäyksestä tunnustuksiin...
Kaunis blogi- tunnustuksella kaimani Wanhaan Malliin blogista oli muistanut minua! Kiitos! :) Tunnustus tulisi jakaa viidelle blogille joilla on alle 200 lukijaa. Olen aiemmin saanut saman tehtävän, joten nyt muokkaan tunnustusta niin (toivottavasti sallittavaa :) ), että jokainen minun blogini lukija joka kirjoittaa itsekin blogia ja jolla on alle 200 lukijaa, saa napata tunnustuksen itselleen! Te olette sen kaikki ansainneet! Olkaa hyvät! Poimikaahan reippaasti mukaan!
Myös samaisella tunnustuksella minua on muistanut Aarnilinnun Elina! Kiitos. Saatte tytöt hymyn kasvoilleni. Tunnustukset lämmittävät mieltä!
Lyhykäisyydessään homma menee kutakuinkin näin:
- Tee langasta vyyhti, jonka sidot useasta kohdasta löyhästi kiinni
- Laita vyyhti lämpimään veteen likoomaan noin 10 minuutiksi
- Sekoita värijauhe veteen (1pss/litra)
- Aseta lankavyyhti mikron kestävään astiaan
- Värjää väriliemillä kaatamalla lientä haluttuihin kohtiin
- Kun olet tyytyväinen langan väriin, laita se astiassa mikroon ja kiinnitä väri täydellä teholla n. 2-3 minuutin ajan. (Jos lanka alkaa poksua, keskeytä kuumennus! Anna langan jäähtyä ja laita uudestaan mikroon, mikäli lanka on kuiva kostuta vyyhti ensin)
- Kuumennuksen jälkeen tarkista, että astian pohjalla oleva neste on kirkasta, tällöin väri on kiinnittynyt lankaan
- Anna langan jäähtyä, jonka jälkeen huuhtele lämpimällä vedellä.
Lisätietoa ja ohjeita - kilk -
Värjäyksestä tunnustuksiin...
Kaunis blogi- tunnustuksella kaimani Wanhaan Malliin blogista oli muistanut minua! Kiitos! :) Tunnustus tulisi jakaa viidelle blogille joilla on alle 200 lukijaa. Olen aiemmin saanut saman tehtävän, joten nyt muokkaan tunnustusta niin (toivottavasti sallittavaa :) ), että jokainen minun blogini lukija joka kirjoittaa itsekin blogia ja jolla on alle 200 lukijaa, saa napata tunnustuksen itselleen! Te olette sen kaikki ansainneet! Olkaa hyvät! Poimikaahan reippaasti mukaan!
Myös samaisella tunnustuksella minua on muistanut Aarnilinnun Elina! Kiitos. Saatte tytöt hymyn kasvoilleni. Tunnustukset lämmittävät mieltä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)