torstai 28. maaliskuuta 2013

Aurinkoisia pääsiäisen päiviä!!






Ohjeet pahvikirjain koristeen tekemiseen löytyy täältä.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Japanilainen kirjansidonta

Yhdeksästä neljään ja joskus vielä pidempäänkin meni viime viikolla japanilaisen kirjansidonnan alkeiden opettelussa. Tuli tehtyä yksi-, kaksi-, kolme- ja viisivihkoiset kirjaset, rusettikirja, tilikirjoja, haitarikirjoja.. Ja erilaisia ommeltuja kirjasia. Jopa hullaantumista oli siis ilmassa.
Japanilainen kirjansidonta on suhteellisen nopeaa ja simppeliä.
Japanilaisia tapoja noudattaessa kirjasten sivut olisivat ohutta paperia, kuten japaninpaperia ja niissä olisi kaksinkertaiset sivut eli ns. pussisivut (kahtia taitettu sivu, joka ommellaan avoimelta sivulta), sillä perinteiseen tapaan kirjoittamiseen käytettiin nestemäisiä musteita ja sivellintä ja näin ollen muste ei tullut läpi sivun toiselle puolelle. Kauniit näkyvät sidokset ovat myöskin kirjasten juttu.
Hieman perinteitä rikkoen ja erilaisia papereita käyttäen osa kirjoistani tuli näyttämään tältä. Soveltaen tekniikkaa näistä saa persoonallisia muistikirjoja tai vaikkapa albumeita. Aikeissa onkin seuraavaksi toteuttaa taustatusta mulperipaperista vieraskirja.


Yksi versio haitarikirjasta.



Tilikirja pussisivuineen.



Tavanomaisestikin runsas rusettikirja



Ommeltuja kirjoja perinteisillä ompeleilla.



 Myöskin ommeltu kirja, ommel oma.



sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tinaa

Tutustuessa tinan valannan saloihin syntyi tämä säteilevä sulka korusarja. Lisäksi tein mm. tinanappeja, joita aion käyttää ainakin korttiaskartelussa. Tina on kovin pehmeä materiaali ja samoin aikas painava, mutta helppo työstettävä ihan koti olosuhteissakin. 
Valuissa käytin täysin puhdasta tinaa, joka ei sisällä lyijyä eikä näin ollen ole ongelmajätettä. Puhdas tina on väriltään kauniin hopean sävyistä. 
Tinavaluja voi tehdä niin kipsiin, seepian kuoreen kuin kasviksiinkin, kuten perunaan ja porkkanaan. 
Tinasta sais aika makeet mitallit vaikka omiin kesäolympialaisiin!