tiistai 28. elokuuta 2012

Big Shot, hups.

Noniin nyt se on sitten minullakin. Näin siinä kävi. Pitkään sain vastustettua, mutta viikonloppuna tapasin kaksi naista jotka saivat minut innostumaan Big Shotista ja aloin löytää mahdollisuuksia, jotka saivat minut syttymään tähän vekotukseen. Käsitys siitä, että Big Shottia tarvittaisiin vain rönsyilevään skräppäykseen osoittautui täysin vääräksi. Tällä vekottimella saa myös aikaan yksinkertaisen kaunista ja tyylikästä, toki moni rönsyilevä skräppäys työkin on sitä, mutta ei minua askartelijana. Lintu-stanssi oli saatava ensimmäisenä, niin kaunis. Juu eli tästä voi päätellä, että kohta kaappini pursuaa erilaisia stansseja, koska niitähän on vaikka kuinka monta erilaista ja ihanaa. Seuraava hankinta on tagi-stanssi ja ihania vanhoja puhelin- ja avain- stansseja on myös saatavilla. Tule joulu tule.. ;)

Te jotka olette myös pystyneet tämän hankinnan välttämään, niin tiedoksi, että kyseessä on kuvioleikkuri, jota voidaan kuulemma kutsua "leikkureiden kuningattareksi". Big Shot leikkaa niin huopaa, kangasta, nahkaa kuin kartonkiakin, oikeastaan kaikkea sitä mihin saksetkin pystyvät.  Stanssi on siis se leikkuuterä, joita löytyy todella iso valikoima eri  kuvioita. Googlettamalla Big Shottia löydät videoita ja muuta tietoa. Kätevän aloituspakkauksen saat ostettua Sinellistä. Kurkkaahan Sinellin sivuille, sillä sieltä löydät monia upeita töitä, joita on mm. Big Shotin avulla toteutettu.




Siinä samassa kun innostuin Big Shotista, innostuin myös kutistemuovista! Huhhei mikä materiaali, niin hauska ja helppo! Kutistemuovia myydään mm. Sinellissä A4 arkeissa ja muistuttaa kalvoa. Siitä pystyy leikkamaan erilaisia kuvioita ja sitä pystyy leimata tai värittää jopa puukynillä.  Kannattaa huomioida, että kutistemuovi kutistuu kuumetessa noin neljäsosaan alkuperäisestä. Itse kuumensin linnut uunissa uunipellillä leivinpaperin päällä noin 175 asteessa reilun minuutin ajan. Kuumentuessaan lintu käpristyi ensin kuppimaiseen muotoon, jonka jälkeen laskeutui tasaiseksi. Korvis koukulle tein reijittäjällä reijän ennen kuumentamista. Mitäs tykkäätte? Ensimmäinen pari lensi jo naapurin korviin!






22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tais jäädä tänään kouluhommat tekemättä! ;) Ja hei kiva et käyt täällä edelleen kurkkii! :) Onko tikkaat löytäneet arvoisensa paikan? Hih! :)

      Poista
  2. Varoituksen sana: se on menoa ;)
    nimim. kaapistani löytyy uskomaton määrä stansseja... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No himputti, niin arvelinkin! Voi apua! Olisko sittenkin pitänyt pidätellä itsensä tämän sijoituksen suhteen.. Kattelin jo äsken ja listasin aikamoisen listan ihanista stansseista! Voi ei. Pelottaa.

      Poista
    2. Muuten Kastanja, onko niin että blogisi on vain kutsuttujen lukijoiden saatavilla? En nimittäin päässyt sinne...

      Poista
  3. Voi eih mikä Ihana laite!! ja tuo kutistemuoviki......tää lähtee Sinellin sivuille..ei ostaan tuota laitetta (hinta hirvittää) vaan kattoon tuota kutistemuovia *kaivaa jo sitä varten kuvetta* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kutistemuovilla on ihan hyvä aloittaa :) Ehkä munkin ois pitänyt tyytyä vain siihen. Ei vaan toivottavasti tota tulee käytettyä nyt niin paljon, että se haukkuu hintansa takaisin! :)

      Poista
  4. Minunkin niin tekis mieli tuota vekotinta!!! Mies meinasi sen jo kerran minulle tilata mutta minä jarrutin. Veikkaan että minun näpertelyt jää kohta "äitiyslomalle" joten jospa vaikka sitten sen jälkeen voisin palkita itseni tuolla koneella ja sitä kautta päästä taas mukaan näpertelyjen ihanaan maailmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies meinas ostaa ja sinä jarrutit, mitä ihmettä... :) Munkin varmaan pitäis yrittää joskus hillitä itseni.

      Poista
  5. Wau! Ihanat! Eipä ole mieleen tullutkaan, että Big Shotilla voisi leikata myös kutistemuovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Tää on just parasta blogiamaailmassa, että jatkuvasti löytää kaikkee sellaista vinkkiä mitä itse ei ole välttämättä hoksannutkaan vielä. Eli ei kun mankeloimaan sit vaan! :)

      Poista
  6. Oi ja voi, tuollaisesta voi vaan haaveilla. Vaikuttaa varsin näppärältä ja monikäyttöiseltä vekottimelta, mitä olen tuollaisen mahdollisuuksiin aina välillä täällä blogeissa törmännyt. Ihailua siis jatkan edelleen, hankintaa pyrin vielä vastustamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sähän teet paljon kaikkia ompeluhommia, niin toi on myös tosi kätsy just jos haluaa esim. leikata kankaasta jotain applikointi kuvia! :)

      Poista
  7. Jep,itse olen myös katsellut kyseistä laitetta himoiten. Kuten edelliset tässä ovatkin jo kommentoineet, että laitteella on kyllä aika suolainen hinta. Nyt kun näytit, että vehkeellä voi tehdä noita kutistemuovijuttuja (joita siis olen harrastanut jo hyvän aikaa) niin voi olla että tästä ei ole enää paluuta... Toi on kyllä hyvä pointti toi joulu, nimittäin mun mies ei koskaan osaa ostaa mitään joululahjaa. Jos siis ostaisin ite nyt vehkeen ja sitten tilaisin jouluksi "lahjaksi" muutaman stanssin siipalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostin sen starttipaketin joka oli periaatteessa edullisempi kun siinä tuli niin paljon mukana kaikkea mm. kolme stanssia. Tokihan laitteella hintaa on, mutta jos oikeasti tulee käytettyä, niin ehdottomasti hintansa väärti. Kyllähän sitä rahaa menee turhempaankin :) En olekaan huomannut sun kutistemuovijuttuja, ootko postaillutkin niitä? Täytyy lähtee tutkimaan...

      Poista
  8. mä toivoin, ja sain, tuon aloituspakkauksen synttärilahjaks :) no..ne pakkauksen pari stanssia ei pitkälle vienyt vaan hetihän piti ostaa uusia ja niihin tarvittiin taas lisäosia ja..siitä tulee ihan kierre!! rahaa on palanut jo ihan törkeästi ja vaikka kuin oon ahkera askartelija niin kyllä Paljon tarvis tehtailla kortteja jne. että haukkuis hintansa takaisin... --mut on se siltikin vaan aika ihku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuohon saa kyllä rahaa laitettua. Täytyy koittaa olla maltillinen :)

      Poista
  9. Mielenkiintoista, enpä ole aiemmin kuullut/nähnyt tuosta vekottimesta. Täytynee joskus laitta sulle nahkaa postissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä, tai no saisit tulla kyllä ihan ite stanssailee! :)

      Poista
  10. Meiilä on töissä tuo Big shot. Olen kässämaikka ja vedin yhden kollegan/kaverin kanssa 6kk kässäkerhoa. Käytimme paljon kierrätysmatskua ja kauden päätteeksi meille jäi varaa ostaa tuo ihanuus! Se on siis koulun omistuksessa, mutta meillä luokassa käytössä. Olinkin melkein unohtanut sen ja nyt taas on into päällä. Voin hankkia omia stansseja, kun laite itsessään on käytettävissä. Meillä ei koululla ole stansseja kovin paljoa, mutta kivoja perujuttuja löytyy kuitenkin!

    VastaaPoista
  11. Kuulinkin juuri juttua, kun koululuokka oli tehnyt Big Shotilla paksusta huovasta ja heijastinkankaasta itselleen heijastimet, niin kuulemma löytyi heijastin aina takista sen jälkeen! :)

    VastaaPoista
  12. Moikka, nois sun korvikset on tosi kivat. Mistä sä oot tollasen stanssin löytäny ja kuinka iso tarttis olla et sais sellaset sopivamman kokoset korvikset. Et minkä kokoset nois sun korvikset on? Ja minkä kokonen tois stanssi on?

    VastaaPoista