lauantai 14. kesäkuuta 2014

Valmistujaiskakku


Eilen juhlittiin pienimuotoisesti valmistumistani ja herkuksi olin tehnyt valkosuklaista raparperijuustokakkua ja oli muuten niin hyvää, että suosittelen todella kokeilemaan! Ohje tulee tässä:

VALKOSUKLAINEN RAPARPERIJUUSTOKAKKU

Keksipohja:
200 g  Bastogne-keksejä
n. 1 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

Raparperikiisseli:
500 g raparperia
2 ½ dl sokeria
½ dl maissitärkkelystä

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl  sitruunamehua
1 rkl vettä

Koristeeksi:
mansikoita


Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja lisää  keksimurskan joukkoon juokseva rypsiöljyvalmiste. Levitä seos irtopohjavuokaan ja laita vuoka jääkaappiin.

Kuori raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Ota kattilasta noin puoli desiä lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada takaisin kattilaan ja jatka keittämistä noin minuutti. Anna raparperikiisselin jäähtyä esimerkiksi kylmässä vesihauteessa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mausta kuohukerma vaniljasokerilla ja vaahdota. Erottele valkuaiset ja vatkaa vaahdoksi. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Pehmitä tuorejuusto kulhossa ja yhdistä valkosuklaasulan kanssa.

Sekoita kermavaahto, tuorejuusto-valkosuklaaseos ja raparperikiisseli keskenään. Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon.

Kaada täyte vuokaan, tasoita. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.  Koristele viipaloiduilla mansikoilla ja halutessasi esimerkiksi mintun lehdillä.



Alunperin löysin ohjeen täältä.


3 kommenttia: