Vihdoin saan postattua keittiömme muutoksesta. Ennen ja jälkeen kuvien väliin mahtuu uskomattoman paljon... Ostaessamme asunnon, keittiö oli siisti ja uusi, mutta aivan kamalan värinen ja osittain epäkäytönnöllinen. Uusimalla osan keittiön rungoista, kaapin ovet ja vetimet, tasot sekä välitilan, saimme meitä miellyttävän vaalean ilmeen, mikron työtasolta ylös, leveät vetolaatikot ja romun keräävät pikkulokerot kunnon säilytystilaksi. Lisäksi vaalea ilme keittiössä laajensi keittiötä huomattavasti. Nyt siellä viihtyykin.
Kaikki alkoi franken pyöreästä altaasta, jonka sain tuliaiseksi Tallinnan reissulta... Siitä alkoi suunnittelu ja sitämyöten hiiiidaaaaaas toteutus.
Pitkien keskustelujen jälkeen päädyimme halustani massiivipuutasoihin. Täytyy myöntää, että nyt jo valitsisin käytännöllisyyden vuoksi toisin. Valitsimme 40 mm saarnitasot kaupassa olleen mallipalan perusteella. Monien hiontojen ja eri öljykokeilujen jälkeenkään ne eivät saavuttaneet kaupassa olleen mallinpalan sävyä. Jäivät siis haluttua hieman vaaleammaksi.
Onni kävi myös kaapin ovien kanssa, sillä soitimme muutamia minuutteja ennen ovien teon aloittamista tehtaalle, että ovien reunakeilaus oli tilausvahvistuksessa väärä. Melkein saimme valkoiset kaapin ovet mummupyöristyksillä eli kaksoiskeilauksilla.
Välitilan kanssa ajateltiin pääsevämme helpolla ja edullisesti maalaamalla laatat kaakelimaalilla - no ei ihan! Epäonnistunut maalausyritys laittoi vaihtamaan koko välitilan kaakelit. Maalaus jälki oli todella epätasainen ja epäsiisti. Maalit tuli rapsuttaa vielä irti ennen kaakelointia. Huh. Nyt olen kuitenkin tyytäväinen, että vihdoin sain himoitsemani valkoiset fasettiin leikatut suorakaiteen muotoiset laatat tiililadonnalla. Jälkeenpäin kyllä huvittaa se sähellys, mutta silloin tuskastutti.
Valaistus keittiössä vaihtui spottivalaistukeen. Omat kikkansa siinäkin, kun sähkäri joutui ne pintavetoina vetämään. Onneksi johtohässäkät näkyvät vain matoperspektiivistä.
Nyt on pieniä viimeistelyjä vaille valmista ja vihreä keittiö on mennyttä! Jes!
ENNEN
JÄLKEEN
Ohoho! Tulipa hieno muutos! Kannatti tehdä. :)
VastaaPoistaKannatti todella! Vaikka monet ihmetteli miksi noin hyvässä kunnossa oleva keittiö pitää rempata.. Tuo oli vaan niin mökkikeittiö ennen. Yök. Mun inhokit vihree ja kirsikka.
PoistaKyllä on hieno ja nätti !Ihan eri näköinen. Vaikka vanhakin oli ihan ok,niin kyllä se nyt näyttää nuhrulta,kun vertaa niitä.Aherrus ja sähellys kannatti! Onnea uudelle kyökille! Leena
VastaaPoistaKiitos Kiitos! Kyllä tuolla kelpaa nyt kokkailla! Tohon kommenttiin, että vanha oli ok, en kyllä yhdy ;)
PoistaVau mikä muutos! :) Huippua!
VastaaPoistaSanos muuta! Ja se miten paljon tilavammaltakin se nyt tuntuu on uskomatonta. Vaalea tekee ihmeitä!
PoistaKiva tyylikäs lopputulos, valoisa ja käytännöllinen. Ja oli tuo vihree köökki kyl aikas karmee, hyvän uudistuksen siis teitte:)
VastaaPoistaEikö! Karmee oli! Noihin verrattuna moni kaapin ovi ois ollu parempi! :)
PoistaKaunis keittiö teille tuli! Tykkään!
VastaaPoistaKiitos kehuista ja kommentista! :)
PoistaIhan mielettömän hieno keittiö nyt! Kyllä kannatti :)
VastaaPoistaEhottomasti! Ollaan kyllä molemmat tyytyväisiä satsaukseen!
PoistaValkoinen tai hyvin vaalea keittiö on kyllä paras. Keitiössä tuppaa aina olemaan paljon tavaraa, on se sitten kaapeissa tai pöydillä ja valkoinen selkeyttää kummasti ja tuo valoisuutta.
VastaaPoistaMe ostettiin juuri hiljattain uusi asunto, jonka pintamateriaaleihin ei ostovaiheessa enää päässyt vaikuttamaan (mitäs olimme myöhään liikkeellä..). Täällä on Novartin perusvalkoiset kaapit, selkeät rosterivetimet, isot vaakasuuntaiset valkoiset laatat välitilassa ja tummanharmaat työtasot. Luulen, että vaikka olisin itse päässyt vaikuttamaan niin ainut mitä ehkä olisin valinnut toisin, ovat nuo työtasot. Ja sekin ulkonäön, ei käytännöllisyyden perusteella:) Massiivipuutaso kangasteli mielessä, mutta tuo ikilevytyyppinen lienee kyllä käytännöllisempi, se on todella helppo pitää puhtaana eikä tule helposti jälkiä. Ja tumma harmaa ryhdistää muuten valkoista keittiötä kivasti.
Tuo keittiön verho on myös todella kivannäköinen. Meiltä puuttuu keittiön ikunasta vielä tankokin, joten sopivaa verhoratkaisua ovarten katsastelen ideoita ja tuollainen voisi toimia meilläkin. Kaikkinensa siis onnea uudesta keittiöstä ja hyvin toimivassa keittiössä on kyllä ilo kokkailla ja touhuta:)
Oi että, uusi koti kuulosta hyvälle! Onnea siis uuteen kotiin!
PoistaPerus ratkaisulla pääsee kyllä pitkälle ja ne kestävät aikaa. Harmaa työtaso oli täälläkin mielessä, mutta koska keittiön lattiakin on harmaa, niin halusin jotain pehmeyttä ja lämpöä. Kylppäriin tilattiin kanssa uudet kalusteet ja sinne tuli juurikin aika tuollaiset mitä yllä kuvailit.. Täytyykin postailla kylppärinkin muutoskin tänne.
Keittiön verho on kyllä kiva, tilattu ellokselta ja oli muistaakseni tosi edullinenkin. Ainut, että silittäjä on ollut aika laiska, niin ryppynen se näyttää noissa kuvissakin olevan :)
Tosi upea lopputulos! Keittiö on kuitenkin se paikka, missä vietetään paljon aikaa, joten kyllä siihen ja sen viihtyvyyteen kannattaa satsata!Upea.
VastaaPoistaKyllä! Olen muutenkin niin koti-ihminen, että mielummin satsaan kotiin kun lähden ulkomaan matkalle! :)
PoistaIhana kodin sydän teillä. Tuollaista remonttihomma just on. Aina tulee yllätyksiä ja mutkia matkaan, aikataulut ei yleensä pidä, mutta lopputulos on aina vaivan arvoinen! :)
VastaaPoistaKiitos. Juu ei meistä tai minusta kyllä jatkuvaan remontointiin olisi. Se kaaos mikä vallitsee sen ajan kotona, saa ja pelkästään tuskastumaan.. Hattua nostan ihmisille, joilla on jatkuvasti ja usein remppa menossa tai mielessä! :)
PoistaHei, päädyin tänne kun etsin välitilan laatoitusideaa kun keittiön uudistus myös menossa. osi kivalta näyttää keittiönne:) Tuollaista laatoitusta mietin myös. Onko tuo laatta mikä?
VastaaPoistaterkuin Kati
Heippa, kiitos kommentista! Laatta on tosiaan fasettiin leikattu kiiltävä valkoinen suorakaiteen muotoinen laatta, joka löytyi Kodin Terran valikoimasta...
Poista