sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Bagel

Tänään testiin pääsi vesirinkeliohje, jonka olen napannut joskus jostain talteen. Mukavaa kokeilla uusia ohjeita, vieläpä jos ne onnistuu. Aika säätöä rinkelin keittäminen vedessä oli, mutta onnistui kuitenkin. Tarkkana saa olla keittämisen suhteen ettei hiivan toiminta vain lakkaa. Niinkuin aineksista voi päätellä, mitenkään erityisen maukkaita vesirinkelit ei itsessään ole, mutta täytettynä kyllä maistui!



VESIRINKELIT
5dl vettä
2pss kuivahiivaa
2tl suolaa
4rkl sokeria
13dl jauhoja
1dl öljyä
kananmuna
seesaminsiemeniä


Sekoita kädenlämpöiseen veteen suola, sokeri ja hiiva. Lisää jauhot ja öljy, alusta taikinaksi.
Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi n. 20 minuuttia.
Pyöritä taikinasta palloja (20) ja tee rinkeleiksi.
Kiehauta vettä kattilassa, laita keitinveteen hieman suolaa. Keitä rinkeleitä 10 sekuntia ja laita kohoamaan pellille vielä 15 minuutiksi.
Voitele kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.




1 kommentti:

  1. Nam, herkulliselta näyttää. Olen joskus kauan sitten tehnyt itsekin. Voishan taas kokeilla.

    Anne

    VastaaPoista